maanantai 14. lokakuuta 2013

Suunnittelu: Taskussa, taskusta, taskuun

Origamit jäivät toistaiseksi taustalle, ja viime viikon keskityin muihin säilyttimiin. Palasin kaksinkertaisiin kankaisiin ja mietin, mitä voisin saada ontelolla aikaan. Maanantai oli meillä itsenäistä työskentelyä ja pysyttelinkin sen päivän kotona ompelukoneen ääressä. Päähäni tulvi ajatuksia taskuista ja tangosta roikkuvasta säilyttimestä.


Intoa ja ideoita pursuten palasin tiistaina koululle. Selvitin ontelon eri mahdollisuuksia, millaisia taskuja sillä sidoksella olisi mahdollista tehdä. Aika äkkiä huomasin, ettei sidoksella  pelkästään päästä sellaisiin tuloksiin, joista haaveilin, vaan ompeluun olisi turvauduttava. Edessä oli uusia kokeiluja, ja ompelukone surisi jälleen. Ompelin markiisikankaasta letkumaista kangasta, joka jäljitteli kangaspuissa kudottavaa onteloa. Taitoin kangaspalan puoliksi pitkittäissuunnassa ja ompelin toiseen sivuun sauman. Seuraavaksi lähdin taittelemaan kangasta niin, että sain aikaiseksi taskuja. Alla näkyy kokeilun tulos, jonka pohjalta aloitan kudontakokeilut. Säilytin ei tangossa roikkuessa tarvitse mitään erillisiä kiinnikkeitä tai kannattimia. Tarkoitus on kuitenkin, että taskusäilyttimen saisi myös seinälle kiinnitettyä.


Jälleen idea poiki lisäkysymyksiä ja pohdittavaa. Koska olin kuitenkin onnistunut löytämään tuotteen, joka olisi mielenkiintoinen kokeilla kutoa, olin valmis suunnittelemaan koeloimea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti